Tiistain kuulumisia:

Aamulla poliisit kävivät kertomassa, että kaupungin mukaan leirissä piti olla vain yksi teltta. He toivottivat kuitenkin lopuksi hyvää jatkoa mielenilmauksellemme. Päivän aikana leirissä kävi myös toimittaja Helsingin Sanomista sekä Ylen aikaisesta. Vierailulla kävi myös useita uusia asiasta kiinnostuneita ihmisiä, jäipä osa heistä kuuntelemaan yleiskokoustakin. Lisäksi kolme… jäsentä Helsingin kaupungin demokratiaryhmästä kävi tutustumassa leiriin.

Yleiskokouksen yksi tärkeimmistä päätöksistä (sen ohella, että leiri tosiaan jatkuu!) on nimemme: TORIKOKOUS (englanniksi TORKOKOUS- OCCUPY HELSINKI). Lisäksi päätettiin, että sunnuntait ovat jatkossa aina tapahtumapäiviä, jolloin on siis odotettavissa ainakin luentoja, musiikkia, työryhmien esittäytymistä ja tulishow. Lahjoituksia on tänäänkin saatu, muun muassa polttopuita, teetä sekä megafoni. Kiitos!
Polttopuita tarvitaan jatkossakin, joten niitä otetaan mielellään vastaan.

-Torilla tavataan!-

Mainokset