TORIKOKOUS, HELSINKI- KUULUMISIA:

20.11.2011

Ihmisten torilla vietettiin sunnuntaina järjestyksessään neljättä tapahtumasunnuntaita. Päivä oli aurinkoinen ja ohjelmansa puolesta jälleen todella onnistunut. Lahjoituksena saatiin maukasta kasvispiirakkaa. Suurkiitos lahjoittajataholle!

Päivän ohjelmassa oli muun muassa dada-luento ja luontoaiheinen keskustelutilaisuus, jossa vierailevana asiantuntijana oli Suomen Luonnonsuojeluli…iton ympäristönsuojelupäällikkö. Päivän erityisteemana oli turkulaisten torikokous-aktivistien vierailu. Turkulaiset osallistuivat myös illan yleiskokoukseen, joka täytti yhden puolijoukkueteltan lähes viiden tunnin ajaksi. Antoisan kokouksen aiheina oli muun muassa erilaiset ehdotukset eri kaupunkien torikokousten yhteistoiminnasta, pankkitoimintapäivä sekä loppuvuodesta järjestettävä talousfoorumi.

22.11.2011

Tiistaina Torikokous Helsingissä järjestettiin torille valaistus, siivottiin keittiöteltta, rakennettiin tiskikatos sekä ripustettiin jouluvalaistus.

Päivän aikana myös suunniteltiin alustavasti yhteistyötä taideopiskelijoiden galleriaprojektissa sekä pohdittiin solidaarisuudenosoitusta ja tukimielenilmausta Egyptin väkivaltaisuuksien johdosta. Myös joulukuulle kaavaillun vaihtoehtotalousfoorumin suunnitelmat etenivät.

24.11.2011

Aamulla ja päivällä vaivannut sateinen sää ei karkoittanut kokouslaisia sisätiloihin vaan piristi menoa, lähensi ihmisiä ja vaik teltois värjöteltiin välil ni joku oli kokoajan ulkona toivottelemas ohikulkijoile hyviä päiviä. Aiemmin kokoukses käyneistä taideopiskelijoista osa palas kuvaamaan meitä ja telttojamme. Palaavat kuulemma vielä ainakin perjantaina takas luoksemme 🙂 Iltapäiväl me aikuise…t pelattiin lapsuutemme leikkejä kuten läpsyä, kirppua, jätkänpainia ja ninja destructionia pysyäksemme lämpiminä niin kauan ku ulkona näki. Illalla saunottiin ja todettiin että kokousen parhaat keskustelut käydään yleensä vasta ulkotulen äärellä myöhään. Kannattaa siis joko tulla yöpymään tai ainakin hengaamaan myöhään kanssamme 🙂 Torilla tavataan 24/7!!!!

Mainokset